Viikon VALO #137

Sky Map

Sky Map on Android-työkalu tähtitaivaan tarkasteluun ja tähtitaivaan kohteiden tunnistamiseen.

 Sky Map on alun perin Googlen kehittämä ja vapaaksi lähdekoodiksi julkaisema tähtikarttaohjelma Android-laitteille. Sky Map hyödyntää Android-laitteen paikannus- ja asennontunnistusominaisuuksia laitteen sijainnin ja asennon määrittämiseksi. Näitä tietoja hyödyntäen ohjelma näyttää laitteen näytöllä tähtitaivaan juuri sellaisena kuin se on juuri sillä hetkellä, kyseisessä paikassa ja siinä suunnassa, johon laite on suunnattuna. Laitetta kääntämällä näytöllä oleva näkymä päivittyy suunnan mukaan. Näin tähtitaivasta voi tutkia vaikka keskellä päivää tai pilvisellä säällä. Ohjelmaa voi myös käyttää tähtikarttana todellisen tähtitaivaan kohteiden tunnistamiseen. Tässä käytössä erityisen hyödyllinen ominaisuus on ohjelman yötila (night mode), jossa kaikki kohteet näytetään punaisella värillä mustalla taustalla, jotta hämäränäkö ei kärsi. (Vain silmän värinäköön erikoistuneet tappisolut reagoivat punaiseen valoon, joten hämäränäköön erikoistuneet sauvasolut eivät häikäisty vaan säilyttävät valoherkkyytensä.)

Sky Map näyttää laitteen ruudulla tähtiä, tähtikuvioita, Messierin listan kohteita, planeettoja, meteoriparvia, koordinaatiston sekä horisontin. Näyttöä koskettamalla esiin tulevalla kuvakekäyttöliittymällä kunkin kohdejoukon voi kytkeä näkyviin tai pois näkyvistä. Näytöllä näkyvää tähtitaivasta voi zoomata lähemmäs ja kauemmas kahdella sormella "nipistämällä" tai plus- ja miinusnappuloita käyttämällä. Ohjelman voi kytkeä myös manuaaliseen tilaan, jolloin se ei seuraakaan laitteen suuntaa vaan ruudulla näkyvä tähtitaivas pitää selata itse näkyviin sormella pyyhkimällä ja kahdella sormella kiertämällä. Myös katselupaikan voi valita asetuksista haluamakseen, jos gps- tai verkkopaikannuksen antama sijainti ei miellytä. Ohjelman aikamatkustustoiminnolla voi puolestaan siirtyä ajassa haluttuun hetkeen, esimerkiksi vuoden 1919 toukokuun auringonpimennykseen, ja seurata taivaankappaleiden liikkeitä valitulla nopeudella.

Ohjelman hakutoiminnolla voi etsiä taivaan kohteita nimellä. Näytölle ilmestyy punainen ympyrä ja sen kehälle kohteen suuntaan näyttävä nuoli. Laitetta nuolen suuntaan kääntämällä saa etsityn kohteen näkyviin. Etsittäviä kohteita voi valita myös ohjelman galleriasta, josta löytyy esimerkiksi planeettoja, galakseja ja tähtisumuja.

Kotisivu
Sky Map -projekti ja lähdekoodit
Google Play
F-Droid
Lisenssi
Apache 2
Toimii seuraavilla alustoilla
Android
Asennus
Sky Map -sovelluksen voi asentaa joko Googlen Play-sovelluskaupasta taikka F-Droid-palvelun kautta. F-Droid-palvelun kautta tarjolla olevasta versiosta on poistettu käytöstä Googlen epävapaa Analytics-kirjasto.

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa