Viikon VALO #219

Google Fonts

Google Fonts on kokoelma vapaita kirjasintyyppejä monenlaiseen käyttöön. Google Fonts on palvelu, jonka kautta Google tarjoaa käytettäväksi useita satoja vapaita kirjasintyyppejä, eli fontteja, esimerkiksi käytettäväksi www-sivujen ulkoasussa. Palvelu antaa käyttöliittymän kirjasintyyppien valintaan kategorian, tyylin ja käytettyjen merkistöjen perusteella. Valittavia fontteja voi helposti selata ja testata erilaisilla esimerkkiteksteillä. Jos fontteja haluaa käyttää oman www-sivustonsa tyylissä, saa palvelusta helpon sivustolle lisättävän kooditekstin, jonka sivustolleen lisäämällä fontit ladataan suoraan Googlen palvelusta sivuja näytettäessä. Tiedostot voi kuitenkin ladata myös itselleen, jos haluaa käyttää fonttitiedostoja suoraan omalta sivustolta, linkittämättä Googlen palveluun, tai haluaa käyttää kirjasimia jossain muussa käytössä, kuten tekstiasiakirjoissa tai kuvankäsittelyssä.

Viikon VALO #218

Pandoc

Pandoc on komentorivityökalu tekstipohjaisten tiedostojen muuntamiseen muodosta toiseen. Pandoc on todellinen monitoimityökalu, kun on tarve muuntaa yhdellä merkintäkielellä kirjoitettua tekstimateriaalia toiseen merkintäkieleen. Pandoc osaa lukea monessa muodossa kirjoitettuja tiedostoja ja tallentaa luetun tekstin vielä useammalla muotoilukielellä. Pandocilla on helppoa vaikka automatisoida useiden tiedostojen muuntaminen muodosta toiseen. Toki tällaisia muunnoksia tehdessä Pandocin tuottamia tiedostoja voi joutua vielä muokkaamaan ja viimeistelemään käsin, mutta suurin osa rutiinityöstä hoituu Pandocilla. Kieliä ja tiedostomuotoja, joita Pandoc osaa lukea, ovat muun muassa: HTML, Markdown, LaTeX, MediaWiki ja textile.

Viikon VALO #217

Phatch

Phatch on työkalu, jolla voi tehdä joukon erilaisia muokkausoperaatioita suureenkin määrään kuvatiedostoja yhdellä kertaa. Kun on tarve muuttaa yksittäisen kuvatiedoston kokoa, muokata sen värejä tai tehdä joitain muita operaatioita, on usein helppoa vain käynnistää GIMP, Krita, Pinta tai jokin muu kuvankäsittelyohjelma, tehdä vaaditut muutokset ja tallentaa muokattu kuva. Kun muokattavia kuvia onkin vaikka 217 kappaletta, on syytä keksiä jokin muu keino muokkausten tekemiseen. Yksi vaihtoehto on tehdä muokkaukset komentorivillä esimerkiksi ImageMagick-paketin ohjelmilla.

Viikon VALO #216

TiddlyWiki5

TiddlyWiki5 on selaimella käytettävä yhden tiedoston muistiinpanotyökalu. TiddlyWiki5 on uudelleen toteutettu versio aiemmin esitellystä TiddlyWikistä. Se on selainpohjaisena yhden sivun sovelluksena (Single Page Application, SPA) toteutettu wiki-tyyppinen muistiinpanotyökalu. Siinä muistiinpanoja ei tarvitse järjestää lineaarisesti vaan yksittäisiä asiasisältöjä, tiddlereitä, voi linkittää vapaasti toisiinsa. Sen versionumero 5 viittaa toteutukseen käytettyihin HTML5-tekniikoihin. TiddlyWiki5 muodostuu yhdestä HTML-tiedostosta ja siihen sisällytetystä Javascript-ohjelmistosta sekä wikin datasisällöstä. Kun tiedosto avataan selaimella, näyttää Javascriptillä toteutettu ohjelmisto käyttöliittymän, jolla TiddlyWikin sisältöä voi selata ja jolla siihen voi muokata uutta sisältöä.

Viikon VALO #215

PicoCMS

PicoCMS on kevyt ja yksinkertainen tietokannaton sisällönhallintajärjestelmä www-sivujen ylläpitoon. Joidenkin www-sivustojen ylläpitoon tietokantaa käyttävät sisällönhallintajärjestelmät, kuten Drupal, Wordpress ja Joomla, vaikuttavat yliampuvilta. Toisaalta, jo muutamastakin sivusta koostuvan kokonaisuuden ylläpito staattisina HTML-tiedostoina voi käydä työlääksi ilman työkaluja, jos niiden pitäisi olla yhtenäisiä, samalla sivupohjalla tehtyjä ja sisältää samoja yhteisiä osia, kuten navigointi. Tällaiseen käyttöön voi sopia tietokannattomasti pelkillä tiedostoilla toteutettu Pico. Picolla tehty sivusto koostuu melko yksinkertaisesta PHP-kielellä toteutetusta Pico-sisällönhallintajärjestelmästä, muokattavissa olevasta sivupohjasta sekä hakemistosta, johon sisältö kirjoitetaan Markdown-merkkauskielisinä tekstitiedostoina.

Viikon VALO #214

Software Carpentry

Sofware Carpentry -sivustolla on avointa opetusmateriaalia erityisesti tutkijoiden käyttöön sopivista ohjelmistoista. Sivustoa ylläpitää Software Carpentry -säätiö, joka kertoo tavoitteekseen perus ohjelmistotaitojen opettamisen tutkijoille luonnontieteissä, insinööritieteissä, lääketieteessä sekä muilla aloilla. Säätiö toteuttaa tavoitettaan julkaisemalla avointa CC-BY-lisensoitua oppimateriaalia sekä järjestämällä työpajoja ympäri maailmaa. Oppimateriaalia sivustolla on tarjolla tutkijoiden käyttöön sovellettavissa olevista avoimen lähdekoodin ohjelmistoista ja niihin liittyvistä aiheista, kuten: Unix-komentorivi, Git-versionhallinta, Python-ohjelmointi, R-tilasto-ohjelmisto sekä tietokannat ja SQL-kyselykieli. Muita materiaalien aiheita ovat MATLAB, Mercurial, deck.

Viikon VALO #213

Inkscape 0.91

Inkscape on vapaa, avoimen lähdekoodin vektoripiirto-ohjelma, joka soveltuu niin harraste kuin ammattilaiskäyttöönkin. Nyt uusi uljas versio vasta julkaistuna. Inkscape on esitelty jo aiemmin Viikon VALOna numero 34. Nyt, 30. tammikuuta, on julkaistu uusi versio Inkscape 0.91. Harppaus versionumeroissa versiosta 0.48 numeroon 0.91 melko suuri. Versionumeron on tarkoitus kuvata kehittäjien omaa vaatimatonta käsitystä siitä, miten lähellä versiota 1.0 ollaan. Inkscape on edelleen vektoripiirrostyökalu, samaan tapaan kuin Illustrator, CorelDraw tai Xara Xtreme. Inkscape korostaa W3C standardia SVG-tiedostomuotoa (Scalable Vector Graphics), mutta osaa lukea ja kirjoittaa useita muita tiedostomuotoja mukaan lukien PDF.

Viikon VALO #212

Linux Voice

Linux Voice on kuukausittain julkaistava englanninkielinen lehti, jonka aiheina ovat GNU/Linux ja muut vapaat ohjelmat. Linux Voice on riippumaton vapaisiin ohjelmistoihin keskittyvä lehti, jonka poikkeaa monista muista lehdistä kolmella tavalla. Sen tekijät lupaavat palauttaa puolet lehden tuotosta vapaiden ohjelmistojen yhteisölle, kehittäjille ja tapahtumille. Lehden sisältö julkaistaan yhdeksän kuukautta lehden ilmestymisen jälkeen Creative Commons BY-SA -lisenssillä vapaasti jaettavaksi, käytettäväksi ja muokattavaksi. (Mainoksia lukuun ottamatta) Lehden tekijät lupaavat, että lehteä tehdään sen lukijoille eikä osakkeenomistajien ehdoilla.

Viikon VALO #211

Back In Time

Back In Time on varmuuskopiointisovellus Linuxille. Back In Time on helppokäyttöinen työkalu varmuuskopioiden tekemiseen Linuxilla. Varmuuskopioita voi tehdä halutuista kansioista joko paikallisesti tai etäpalvelimelle, selväkielisenä tai salattuna sekä automaattisesti ajastettuna. Ohjelmisto koostuu komentoriviohjelmasta sekä graafisesta käyttöliittymästä, jolla valitaan halutut asetukset. Taustalla ohjelma hyödyntää kopiointiin rsync-ohjelmaa. Ohjelman graafisesta käyttöliittymästä on tarjolla versiot sekä Gnome- että KDE-työpöydille. Déjà Dup -ohjelmaan verrattuna yksi hyödyllinen ominaisuus on mahdollisuus luoda useita erilaisia varmuuskopiointiprofiileja eri käyttötarkoituksiin.

Viikon VALO #210

Déjà Dup

Déjà Dup on yksinkertainen varmuuskopiointityökalu Linux-työpöydälle. Déjà Dup tarjoaa helpon käyttöliittymän Linux-työpöydän varmuuskopiointiin tarpeen mukaan salattuna, etäpalvelimelle ja säännöllisesti. Déjà Dup toimii käyttöliittymänä komentoriviltä toimivalle Duplicity-ohjelmalle, joka hoitaa varsinaisen varmuuskopioinnin Déjà Dupin avulla määritellyllä tavalla. Déjà Dup on integroitu hyvin Gnome-työpöytäympäristöön ja on oletuksena osana myös Ubuntun Unity-työpöydän toiminnallisuutta. Déjà Dupin asetuksista valitaan varmuuskopioitavat tiedostojärjestelmän kansiot, mahdollisesti varmuuskopioinnin ulkopuolelle jätettävät alikansiot tai tiedostot, varmuuskopioiden tallennuspaikka sekä aikataulu. Varmuuskopioiden tallennuspaikaksi on valittavissa useita vaihtoehtoja.