Kirjautuminen

2x41 RedNotebook - Viikon VALO #93

5
Keskiarvo: 5 (2 arviota)
Oma arviosi: Ei ole

RedNotebook on selkeä ja kätevä päiväkirjaohjelma.
valo93-rednotebook.png RedNotebook on helppo työkalu päivittäisten muistiinpanojen ja havaintojen ylös kirjaamiseen. Sitä voi käyttää tavallisena päiväkirjana, työaikakirjanpitoon tai vaikka kokousmuistioiden kirjoittamiseen. Se sisältää muun muassa kalenterinavigoinnin, tunnisteet (tags), sisällön luokittelun, sanapilven, muokattavat tekstipohjat sekä hakutoiminnot. Ohjelman näkymä on jaettu kolmeen palstaan. Näistä vasemmanpuolimmainen sisältää kalenterin ja navigoinnin, mukaan lukien sanapilven ja hakutoiminnot. Keskimmäisessä palstassa on valitun päivän tekstisisältö joko muokkaus- tai esikatselutilassa. Oikeassa reunassa taas on kyseisen päivän sivuhuomautukset, kuten tunnisteet sekä muut valinnaiset päivälle merkityt eri luokkiin kuuluvat merkinnät.

Päivän muistiinpanoteksti kirjoitetaan wiki-merkinnän kaltaisella syntaksilla, jossa esimerkiksi otsikot merkitään kolmella yhtäsuuruusmerkillä, luettelot rivin aloittavalla viivalla sekä lihavointi kahdella tähdellä ennen ja jälkeen lihavoitua tekstiä. Kaikki muotoilut saa joko kirjoitettua tekstiin suoraan tai valittua valikosta. Ohjelmassa on valmiina tarjolla muutama mallipohja esimerkiksi puhelun, matkan tai tapaamisen dokumentointiin. Olemassa olevien pohjien muokkaus ja uusien luonti onnistuu helposti valikosta valitsemalla ja kirjoittamalla halutut merkinnät tekstipohjalle.

Ikkunan oikean reunan sivuhuomautuksiin voi kullekin päivälle lisätä haluamansa luokkanimen alle erilaisia päivään liittyviä pieniä merkintöjä (Annotate). Esimerkiksi, jos haluaa pitää kirjaa katsomistaan elokuvista, voi lisätä päivän kohdalle lisätä uuden merkinnän, jonka luokaksi tulee sana "Elokuva" ja merkinnän sisällöksi katsotun elokuvan nimi. Samalle päivälle voi merkitä useampia samoihin tai eri luokkiin kuuluvia merkintöjä. Merkintöjä on sitten myöhemmin helppo etsiä vaikka luokkien mukaan. Merkintöjen sisältöteksteissä voi käyttää samoja muotoilumerkintöjä, kuin varsinaisessa päiväkirjatekstissäkin, eli esimerkiksi lihavointia, kursivointia, alleviivausta ja yliviivausta. Luokka nimeltä "Tags" on erikoisasemassa, sillä siihen kuuluvia merkintöjä voi lisätä suoraan "Tunniste"-nappia painamalla ja ohjelma käyttää näitä merkintöjä päivälle merkittyinä avainsanoina.

Ikkunan vasemman reunan hakutoiminnon haut voi kohdistaa joko päiväkirjatekstiin, luokkiin tai tunnisteisiin (Tags). Haku etsii silloin kirjoitettua tekstiä tekstisisällöstä, luokan nimestä tai tunnisteiden asiasanoista. Toinen voimakas hakuominaisuus ovat sanapilvet, joita ohjelma muodostaa automaattisesti päiväkirjateksteissä esiintyvistä sanoista, luokista sekä tunnisteista. Sanapilvissä useimmin käytetyt sanat, luokat ja tunnisteet on esitetty suuremmalla kirjasimella ja harvinaisemmat pienemmillä. Sanaa klikkaamalla ohjelma antaa luettelon päivistä, joissa kyseinen sana esiintyy pyydetyssä yhteydessä, eli tekstissä, luokkana tai tunnisteena.

Luokittelua voi hyödyntää myös esimerkiksi TODO-listojen tekemiseen. Tällöin uuden tehtävän voi merkitä jonkin päivän, esimerkiksi tehtävän takarajan kohdalle luokalla "TODO". Kun luokkien sanapilvestä klikkaa sanaa "TODO", saadaan lista tehtävistä asioista. Kun tehtävä on suoritettu, sen voi käydä yliviivaamassa klikkaamalla listasta kyseistä päivää ja muokkaamalla "TODO"-merkintää.

Erityyppisten muistiinpanojen, esimerkiksi työ ja vapaa-aikaan liittyvien asioiden merkitseminen voidaan tehdä joko erottelemalla ne päivätekstissä väliviivalla ja otsikolla tai kirjoittamalla ne kokonaan eri päiväkirjaan. "Päiväkirja"-valikosta on mahdollista luoda uusia päiväkirjoja ja avata jo olemassa olevia. Päiväkirja koostuu kansiosta, jonka sisällä merkinnät on järjestetty kuukausittain tekstitiedostoihin. Ohjelma tallentaa kirjoitetut tekstit automaattisesti tasaisin väliajoin sekä ohjelmaa suljettaessa, päiväkirjaa vaihdettaessa tai käyttäjän niin pyytäessä. Ohjelmassa on myös helppo varmuuskopiointitoiminto, joka tekee avoimen päiväkirjan sisällöstä zip-paketin, jonka voi tallentaa varmaan paikkaan turvaan.

Päiväkirjan sisältö on myös mahdollista viedä pelkäksi tekstiksi tai html-, latex- tai pdf-muotoiseen tiedostoon, josta sitä on mahdollista käyttää muilla ohjelmilla. Ohjelma on myös tarvittaessa mahdollista asentaa usb-tikulle ja käyttää sitä sieltä, jolloin päiväkirja on mukana kuljetettavassa muodossa.

Kotisivu
http://rednotebook.sourceforge.net/
Lisenssi
GNU GPL
Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, Windows, Mac OS X, OpenBSD, mahdollisesti muutkin BSD:t.
Asennus
Ohjelma on ladattavissa sen kotisivuilta. Linux-jakeluissa ohjelma todennäköisesti löytyy suoraan paketinhallinnan kautta.
Aiempia saman tyylisiä VALOja
Tomboy, Emacs Org-mode

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa

2x40 Vapaa matikka 1 - Viikon VALO #92

4.2
Keskiarvo: 4.2 (5 arviota)
Oma arviosi: Ei ole

Vapaa matikka 1 on vapaaehtoisten yhteistyönä kirjoittama vapaa ja avoin matematiikan kirja.
valo92-vapaa_matikka_1.png Vapaa matikka 1 – Matikka verkosta vapauteen! Syyskuun viimeisenä viikonloppuna 2012 joukko matematiikan opettajia, opiskelijoita ja tutkijoita kokoontui Metropolia-ammattikorkeakoulun tiloihin ja työsti yhteistyönä lukion pitkän matematiikan ensimmäisen kurssin oppikirjan. Kirjan kirjoittamiseen käytettyä hackathon-menetelmää on aiemmin käytetty tyypillisesti avoimen lähdekoodin ohjelmointiprojekteissa sekä niiden dokumentaatioiden kirjoittamisessa esimerkiksi FLOSS Manuals-projektissa. Vesa Linja-ahon vetämässä oppikirjamaratonissa kirjoitettu kirja tarkoitettiin alusta alkaen julkaistavaksi vapaalla Creative Commons Nimeä -lisenssillä (CC-BY), joka mahdollistaa se hyötykäytön ja jatkojalostamisen mahdollisimman vapaasti vaatimalla vain alkuperäisten tekijöiden nimen mainitsemisen.

Kirjan kirjoittamiseen käytettiin LaTeX-ladontajärjestelmää, joka osaa tuottaa matemaattisesta tekstistä kauniin painokelpoisen jäljen. Kirjan raakateksti, eli LaTeX-kielinen lähdekoodi, julkaistiin Github-palvelussa sitä mukaa kuin työ eteni. Kirjan valmistumista pystyi näin siis seuraamaan verkon kautta lähes reaaliaikaisesti.

Projektin lopputuloksena syntyi lukion pitkän matematiikan ensimmäisen kurssin, "Funktiot ja yhtälöt" (MAA1), opintosisällön mukainen oppikirja pdf-muodossa. Lopputulos sekä sen raakamateriaali ovat vapaasti ladattavissa projektin Github-sivulta. Kirjaa saa täysin vapaasti käyttää ja sitä saa muokata sekä soveltaa omien tarpeiden mukaan. Tekijöiden ainoa vaatimus on, että heidän nimensä mainitaan mahdollisissa uusissa teoksissa, jotka perustuvat tämän kirjan materiaaliin.

Projektin etenemistä oli dokumentoimassa ja Facebookiin raportoimassa Senja opettaa sinulle ruotsia-projektistaan tuttu Fröken Senja, eli Senja Larsen.

Kotisivu
https://github.com/Oppikirjamaraton/oppikirjamaraton-maa1
Lisenssi
CC-BY
Linkkejä
Ladattavat pdf-versiot
Senja Larsenin kuvavirta viikonlopusta
Oppikirjamaraton Facebookissa
Julkistusvideo

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa

2x39 Zen Coding - Viikon VALO #91

5
Keskiarvo: 5 (2 arviota)
Oma arviosi: Ei ole

Html-tekstin kirjoittamista helpottava lisäosa useampaankin tekstieditoriin.
valo91-zencoding.png Zen Coding on tekstieditoriin asennettava lisäosa, joka mahdollistaa html-, xml- ja xsl-tiedostojen rakenteen kirjoittamisen lyhenteillä, jotka muistuttavat css-tyylikielen valitsimia. Editoriin kirjoitetaan haluttu lyhenne, joka laajennetaan näppäinkomennolla vastaavaksi html-tekstiksi, jonka jälkeen saatuun pohjaan voidaan html-tagien sisään kirjoittaa varsinainen asiasisältö. Lisäosaa voidaan siis käyttää tiedoston pohjan nopeaan luomiseen.

Lyhenteillä voi merkitä muun muassa html-elementtien sisäkkäisyyden, rinnakkaisuuden, niiden id-ominaisuuden, luokan sekä lukumäärän. Esimerkiksi lyhenne:
 div#page>div.logo+ul#navigation>li*5>a
laajentuu html-koodiksi:
 < div id="page">
     < div class="logo">542
     < ul id="navigation">
         < li>< a href="">< /a>< /li>
         < li>< a href="">< /a>< /li>
         < li>< a href="">< /a>< /li>
         < li>< a href="">< /a>< /li>
         < li>< a href="">< /a>< /li>
     < /ul>
 < /div>
Lyhenteitä voi tarvittaessa myös ryhmitellä sulkeilla. Samoja elementtejä kertomerkillä lisättäessä voidaan käyttää myös $-merkkiä juoksevana laskurina elementtien nimeämiseen. Esimerkiksi:
 ul>li#item-$*5
laajentuu muotoon:
 < ul>
     < li id="item-1">< /li>
     < li id="item-2">< /li>
     < li id="item-3">< /li>
     < li id="item-4">< /li>
     < li id="item-5">< /li>
 < /ul>
Lisäosan uusin versio tukee myös sisällön kirjoittamista suoraan lyhenteeseen. Näin esimerkiksi lyhenne
 p>{Click }+a{here}+{ to continue}
laajennetaan muotoon:
 < p>Click 
     < a href="">here< /a> to continue
 < /p>
Zen Coding -lisäosa on saatavilla useaan tekstieditoriin. Virallisen version luvataan toimivan ainakin seuraavissa editoreissa:
  • Aptana/Zend Studio/Eclipse (useilla alustoilla)
  • TextMate (Mac)
  • Coda (Mac)
  • Espresso (Mac)
  • Komodo Edit/IDE (useilla alustoilla)
  • Notepad++ (Windows)
  • PSPad (Windows)
  • (selaimissa)
  • editArea (selaimessa)
  • CodeMirror (selaimessa)
  • CodeMirror2 (selaimessa)

Näiden lisäksi kolmannet osapuolet ovat sovittaneet Zen Codingin toimimaan useiden muiden editoreiden kanssa. Luettelo näistä löytyy ohjelman kotisivuilta.

Myös muille editoreille, kuten Emacs, Vim ja Kate, on toteutettu vastaavia toiminnallisuuksia, mutta Zen Codingista riippumatta. Esimerkiksi Katen lisäosa on nimeltään Insane.

Kotisivu
http://code.google.com/p/zen-coding/
Lisenssi
MIT
Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, Windows, Mac OS X, Unixit, alustat, joille löytyy tuettu editori
Asennus
Asennukseen tarvittavat paketit löytyvät Zen Codingin kotisivuilta. Zen Coding saattaa olla valmiiksi mukana joidenkin tekstieditorien oletusasennuksissa.
Käyttöohjeet
Tutoriaali
Esittelyvideo

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa

2x38 TripleA - Viikon VALO #90

4.5
Keskiarvo: 4.5 (4 arviota)
Oma arviosi: Ei ole

TripleA on vapaa vuoropohjainen strategiapeli.
valo90-triplea.png TripleA on Axis & Allies -lautapeliä muistuttava monen pelaajan vuoropohjainen strategiapeli. Pelin mukana tulee useita pelikarttoja, kuten Axis & Allies -tyylinen 2. maailmansotaan sijoittuva skenaario sekä Taru sormusten herrasta -kirjojen Keskimaahan sijoittuva pelikartta. Verkosta löytyy lisäksi lukuisia peliyhteisön tekemiä pelikarttoja. Pelaaja voi osallistua Napoleonin sotiin, Puunilaissotiin tai Suureen Pohjan sotaan. Pelin tapahtumat voivat sijoittua myös vaikka tähtien väliseen avaruuteen.

Pelaaminen onnistuu ihmispelaajia tai tekoälypelaajia vastaan ja peliä voi pelata vuorotellen yhdellä koneella, verkon yli tai jopa sähköpostipelinä (PBEM). Pelin aktiivisesta pelaajayhteisöstä löytyy varmasti vastapelaajia verkkopeliin painamalla "Find Games on the Lobby Server" -nappulaa pelin aloitusikkunassa.

Pelissä kartta on jaettu useisiin osiin, joista kutakin hallitsee joku pelaajista. Pelissä pyritään valloittamaan toisten hallussa olevia alueita käyttämällä hallussa olevia sotilasyksiköitä ja aina oman vuoron alussa hankittavia täydennyksiä. Käytössä on eri tyyppisiä yksiköitä, jotka erottuvat toisistaan hyökkäys-, puolustus- ja liikkumiskyvyllään. Omalla vuorollaan pelaaja voi hyökätä vastustajan alueille ja taistelut omien ja vastapuolen yksiköiden välillä käydään nopanheitoilla ottaen huomioon yksiköiden hyökkäys- ja puolustusominaisuudet.

Peli on toteutettu Java-kielellä, joten se toimii kaikilla Javaa tukevilla alustoilla, kuten Windows, Mac OS X ja Linux.

Kotisivu
http://triplea.sourceforge.net/
Lisenssi
GNU GPL
Toimii seuraavilla alustoilla
Linux, Windows, Mac OS X
Asennus
Linux-jakeluihin peli löytyy joko jakelun pakettivarastosta tai pelin kotisivuilta. Windows- ja Mac OS X -alustoille TripleA on ladattavissa sen kotisivuilta. Peli tarvitsee toimiakseen Javan.
Käyttöohjeet
Peliohjeita
http://en.wikibooks.org/wiki/TripleA

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa

Julkaise syötteitä