Viikon VALO #237

Debian 8 Jessie

Debian 8 "Jessie" on keväällä 2015 julkaistu versio suositusta GNU/Linux-käyttöjärjestelmästä.

 Debian on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista GNU/Linux-jakeluista. Se tunnetaan vakaana ja luotettavana vapaaehtoisten muodostamaan yhteisöön nojaavana käyttöjärjestelmäjakeluna, jota moni muu Linux-jakelu käyttää pohjanaan. Lisää Debianista voi lukea aiempien versioiden esittelyistä: Debian Squeeze ja Debian Wheezy.

Debian 8:n myötä tuettujen laitteistoarkkitehtuurien lista muuttuu hieman. Uudeksi tuetuksi prosessorityypiksi tulee muun muassa 64-bittinen ARM-prosessori. Joitain harvinaisempia laitteistoja puolestaan poistuu tuettujen listalta. Tarkempi luettelo löytyy julkaisumuistiosta.

Kuten aiemminkin, Debian välttää ottamasta kantaa työpöytäympäristöjen valintaan ja antaa käyttäjän itse valita suosikkiympäristönsä asennuksen yhteydessä. Valittavina työpöydiksi ovat Gnome, KDE, Xfce, LXDE, Cinnamon ja MATE, joista käyttäjä voi valita yhden tai useamman. Näistä mukana ovat luonnollisesti aiempaa uudemmat versiot. KDE:n Plasma-työpöydästä tarjolla ei kuitenkaan ole vielä ohjelmiston 5.x versiota vaan 4.11.

Yksi tärkeimmistä ja eniten etukäteen huomiota herättäneistä muutoksista tässä julkaisussa on se, että oletuskäynnistysjärjestelmäksi on vaihdettu Systemd. Systemd:n on tarkoitus toimia yhteensopivasti Debianin aiemmin käyttämän sysvinit-käynnistysjärjestelmän kanssa.

Jessien pakettivarastoissa on tarjolla rinnakkain vaihtoehtoisina vanhempi MySQL 5.5 tietokantajärjestelmä sekä sen yhteensopivaksi korvaajaksi tarkoitettu MariaDB 10.0. Siirtymävaiheen jälkeen seuraavassa Debian-versiossa on oletettavasti tarkoitus olla tarjolla vain toinen näistä.

Debian tarjoaa lisäksi erilaisille käyttäjätyypeille valmiiksi koostettuja Debian Pure Blend -kokonaisuuksia. Nämä ovat tyypillisesti kokoelma metapaketteja, jotka asentamalla käyttäjä saa käyttöönsä joukon johonkin tiettyyn käyttöön soveltuvia ohjelmistoja käyttövalmiilla asetuksilla. Osasta Debian Pure Blendejä voi olla tarjolla oma asennuslevynsä. Toisaalta ne on mahdollista asentaa täysin tavalliseen Debian-asennukseen asentamalla vain tarvittavat metapaketit. Debian 8:n julkaisumuistiossa mainittuja Blendejä ovat:

Kotisivu
https://www.debian.org
Lisenssi
Sisältää ohjelmistoja useilla vapailla lisensseillä.
Asennus
Asennusmedian levykuva ja asennusohjeet löytyvät Debianin kotisivuilta.

Teksti: Pesasa
Kuvakaappaukset: Pesasa